tiistai 17. kesäkuuta 2008

Naomi Novik: Kuninkaan lohikäärme


Lempeä, kaunis, uljas, jalo... Adjektiivit loppuvat kesken tämän aikuistenfantasian kohdalla. Realistisilta tuntuviin historiallisiin kehyksiin Napoleonin sotien ajasta on lisätty vain pieni mauste: ilmavoimat käyttävät liikkumiseen ja taisteluun lohikäärmeitä. Lohikäärmeet ovat (niin kuin niiden kuuluukin olla) älykkäitä ja pääasiassa hyväluontoisia, lentäjä ja lohikäärme viettävät tiivistä yhteiselämää kuten mikä tahansa muu työpari.

Merivoimien kapteeni Laurence joutuu vahingossa lohikäärmeen kapteeniksi/työpariksi, kun vallatun ranskalaislaivan ruumasta löytyy juuri kuoriutumassa oleva muna. Poikanen ottaa Laurencen omaksi ihmisekseen, ja niin ura merillä vaihtuu uraksi ilmassa. Ensijärkytyksestään toivuttuaan Laurence huomaa saaneensa parhaan mahdollisen ystävän Temerairesta. Pari päätyy koulutustukikohtaan, ja ennen pitkää joutuu tositoimiin hänen majesteettinsa ilmavoimissa. Temerairen lajimääritelmä on normaalia hankalampaa, mutta kirjan edetessä selviää millaisen aarteen Laurence on meritaistelussa löytänyt.

Ihminen ja lohikäärme ovat vertaisia, pari, yksikkö. Lohikäärme-tallielämä on kuvattu niin kauniisti (välillä myös julmasti), että kirjan taistelukohtaukset jäävät aivan toissijaisiksi. Älykäs, lempeä, utelias, ilkikurinen, Laurenceen pyyteettömästi kiintynyt Temeraire on kirjan kiistaton päähenkilö.

Jatkoakin on luvassa, tietokonepelisuunnittelija Novik on kirjoittanut jo 4 osaa Laurencen ja Temerairen yhteiselämästä, lähdenkin tästä bookplus-kirjakauppaan etsimään jatko-osia... /UP

Paul Magrs: Something borrowed

Neiti Marple yliluonnolliseen potenssiin N. Englantilainen idyllinen pikkukylä Whitby on oikeasti varsinainen hornanportti, täynnä kauhutarinoiden kummajaisia. Päähenkilö Brenda on... jaa enpä kerrokaan heti... sanotaan vain että mielenkiintoinen hahmo. Varsinkin Brendan ullakolla kopistelevat.. ööö... asiat... ovat makaaberiudessaan hauskoja.

Brenda ja ikiaikaisen noitasuvun seniorivesa Effie koettavat pitää pahan loitolla Whitby'sta, mutta onnistusmiprosentti on huonohko. Kirjan edeltäjän Never the bride'n jäljiltä yksi kylän mummoista on villiintynyt ja muuttanut luolaan asumaan, syö raakaa lihaa ja saattaa päästä myös ihmislihan makuun. Portti helvettiin on toistaiseksi suljettu, mutta kylä on varsinainen monster magnet (sic!) ja se houkuttelee tykönsä kaikki ikiaikaiset pahikset tuhansien mailien säteeltä. Brendan ja Effien kahvi&skonssi-hetket keskeytyvät aina kun on riennettävä pelastamaan maailmaa sen minkä leinisistä kintuista irtoaa.

Kirja on jännä sekoitus goottilaista kauhugalleriaa ja brittiläistä maalaiselämä -tv-sarjaa, välillä sekoitus tuntuu jopa hieman teennäiseltä. Tukisukkahousut ja voodoo-transsit eivät tunnu kuuluvan samaan kirjaan, tässä kirjassa niistä puhutaan jopa samassa lauseessa. /UP