Saaga (2006) on päätösosa Johanne Hildebrandtin romaanitrilogialle Valhallan tarinoita. Edelliset osat ovat Freija (Schildt 2004) ja Idun (Schildt 2005).
Päätösosassa vaanien ylipapitar Freija on jo vanha, samoin hänen rakastettunsa aasojen kuuluisa soturipäällikkö Tor. Heidän tyttärentyttärensä Saaga on viimeinen tuleva kuningatar vaanien mahtavassa papittarien ja kuningattarien suvun historiassa. Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan ihmisten maailmassa; yhtäkkiä kevätuhrin aikaan talvimyrskyt ja pimeys valtaavat Valhallan, vaanien nykyisen asuinpaikan. Edessä on tuho ja nälkää, kaiken lisäksi Freijan sukulainen alfheimilaisten kuningatar Alfhild kääntyy vaaneja vastaan. Kaiken tämän yllä hääräävät oikukkaat jumalattaret ja jumalat, ihmiset ovat kuin olkinukkeja heidän käsissään. Mutta kaikki on kudoksessa, kaikella on tarkoitus. Ihmiset pelkäävät jo Ragnarökin, maailmanlopun taistelun, olevan tulossa. Vielä vaanit ja aasat yhdistävät voimansa vihollista vastaan. Tuo vihollinen paljastuukin Freijan vanhimmaksi viholliseksi. Mutta mikä onkaan Saagan, vaanien viimeisen kuningattaren, kohtalo tässä kudoksessa?
Sarjan tapahtumat sijoittuvat pronssikautiseen Pohjolaan, missä Skandinavian mytologian legendat elävät ja yrittävät parhain päin selvitä mahtien ja luonnonvoimien hallitsemassa maailmassa. Näistä legendoista itsestään tulikin sitten niitä meidän tuntemiamme jumalia ja jumalattaria myöhemmin. Kirjoissa on kuvattu pronssikautista elämänmenoa, ei se varmaan kaukana totuudesta ole. Sitähän emme voi kuitenkaan varmasti tietää. Mielenkiintoisinta tässä on juuri se tarinan pohjoismaalaisuus, kyllä se tuntuu jotenkin läheisemmältä kuin etelän mytologiat. Myös vaanien asetelma naisesta ylimpänä on mielenkiintoinen; maailmaa hallitsevat Jumalatar ja hänen yhdeksän tytärtään, maan päällä hallitsevat kuningatar ja ylipapitar, tyttäret ovat tärkeämpiä kuin pojat. Eli asiat ovat aivan päinvastoin, kuin mitä kulttuurissamme on ollut ainakin viimeiset tuhat vuotta.
Hildebrandt kirjoittaa päätössanoissaan: "Ja jos olen saanut jonkun kiinnostumaan pronssikaudesta, muinaisskandinaavisesta mytologiasta tai jumalattarista, olen enemmän kuin tyytyväinen." PP
Päätösosassa vaanien ylipapitar Freija on jo vanha, samoin hänen rakastettunsa aasojen kuuluisa soturipäällikkö Tor. Heidän tyttärentyttärensä Saaga on viimeinen tuleva kuningatar vaanien mahtavassa papittarien ja kuningattarien suvun historiassa. Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan ihmisten maailmassa; yhtäkkiä kevätuhrin aikaan talvimyrskyt ja pimeys valtaavat Valhallan, vaanien nykyisen asuinpaikan. Edessä on tuho ja nälkää, kaiken lisäksi Freijan sukulainen alfheimilaisten kuningatar Alfhild kääntyy vaaneja vastaan. Kaiken tämän yllä hääräävät oikukkaat jumalattaret ja jumalat, ihmiset ovat kuin olkinukkeja heidän käsissään. Mutta kaikki on kudoksessa, kaikella on tarkoitus. Ihmiset pelkäävät jo Ragnarökin, maailmanlopun taistelun, olevan tulossa. Vielä vaanit ja aasat yhdistävät voimansa vihollista vastaan. Tuo vihollinen paljastuukin Freijan vanhimmaksi viholliseksi. Mutta mikä onkaan Saagan, vaanien viimeisen kuningattaren, kohtalo tässä kudoksessa?
Sarjan tapahtumat sijoittuvat pronssikautiseen Pohjolaan, missä Skandinavian mytologian legendat elävät ja yrittävät parhain päin selvitä mahtien ja luonnonvoimien hallitsemassa maailmassa. Näistä legendoista itsestään tulikin sitten niitä meidän tuntemiamme jumalia ja jumalattaria myöhemmin. Kirjoissa on kuvattu pronssikautista elämänmenoa, ei se varmaan kaukana totuudesta ole. Sitähän emme voi kuitenkaan varmasti tietää. Mielenkiintoisinta tässä on juuri se tarinan pohjoismaalaisuus, kyllä se tuntuu jotenkin läheisemmältä kuin etelän mytologiat. Myös vaanien asetelma naisesta ylimpänä on mielenkiintoinen; maailmaa hallitsevat Jumalatar ja hänen yhdeksän tytärtään, maan päällä hallitsevat kuningatar ja ylipapitar, tyttäret ovat tärkeämpiä kuin pojat. Eli asiat ovat aivan päinvastoin, kuin mitä kulttuurissamme on ollut ainakin viimeiset tuhat vuotta.
Hildebrandt kirjoittaa päätössanoissaan: "Ja jos olen saanut jonkun kiinnostumaan pronssikaudesta, muinaisskandinaavisesta mytologiasta tai jumalattarista, olen enemmän kuin tyytyväinen." PP
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti