Ottfried Preusslerin Mustan myllyn mestari (1971) on nuorten fantasiaromaani, jo sarallaan klassikoksi muodostunut. Jos aikoo lukea vuoden 2003 painoksen, niin takakantta ei kannata lukea etukäteen. Siinä on nimittäin kirjan loppuratkaisun kannalta aivan liian paljastava ”spoileri”.
Päähenkilö Krabat on 14-vuotias poika, joka joutuu rengiksi omituiseen myllyyn. Hänen lisäkseen myllyllä asuu 11 muuta renkiä ja säälimätön mestari. Mylly ei ole ihan tavanomainen, vaan siellä tapahtuu omituisia ja pelottavia asioita. Kukaan rengeistä ei ole turvassa, vaan he joutuvat elämään mestarin vallan alla. Ja kukaan ei poistu myllystä ilman mestarin lupaa.
Juonen ydin on hyvän ja pahan välisessä taistelussa, niin kuin saduissa (ja monesti fantasiaromaaneissa muutenkin) yleensä. Vuodenkierto on tärkeä, sillä on oikein erityinen merkitys myllyn elämässä. Välillä tarina toistaa itseään, mutta kirja on hyvin nopeatempoinen eikä ainakaan käy tylsäksi. Maisemien yms. kuvaaminen on aika minimissä, joten kirjailijaa ei voi ainakaan syyttää siitä, että olisi halunnut saada aikaan jotain tiiliskiveä. Eikä 255-sivuinen kirja sitä todellakaan ole. Joskus tuntuu, että kirjailijan päätarkoituksena on saada aikaan mahdollisimman paksu järkäle, tylsistyttää se sitten lukijaa tai ei. Aina ei tietenkään näin ole, vaan kirjan jokainen sivu on jännittävä, mutta joskus... Joka tapauksessa, tässä kirjassa ei ainakaan tosiaan sitä ongelmaa ole! PP
Päähenkilö Krabat on 14-vuotias poika, joka joutuu rengiksi omituiseen myllyyn. Hänen lisäkseen myllyllä asuu 11 muuta renkiä ja säälimätön mestari. Mylly ei ole ihan tavanomainen, vaan siellä tapahtuu omituisia ja pelottavia asioita. Kukaan rengeistä ei ole turvassa, vaan he joutuvat elämään mestarin vallan alla. Ja kukaan ei poistu myllystä ilman mestarin lupaa.
Juonen ydin on hyvän ja pahan välisessä taistelussa, niin kuin saduissa (ja monesti fantasiaromaaneissa muutenkin) yleensä. Vuodenkierto on tärkeä, sillä on oikein erityinen merkitys myllyn elämässä. Välillä tarina toistaa itseään, mutta kirja on hyvin nopeatempoinen eikä ainakaan käy tylsäksi. Maisemien yms. kuvaaminen on aika minimissä, joten kirjailijaa ei voi ainakaan syyttää siitä, että olisi halunnut saada aikaan jotain tiiliskiveä. Eikä 255-sivuinen kirja sitä todellakaan ole. Joskus tuntuu, että kirjailijan päätarkoituksena on saada aikaan mahdollisimman paksu järkäle, tylsistyttää se sitten lukijaa tai ei. Aina ei tietenkään näin ole, vaan kirjan jokainen sivu on jännittävä, mutta joskus... Joka tapauksessa, tässä kirjassa ei ainakaan tosiaan sitä ongelmaa ole! PP
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti